Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Moni asia on sittemmin muuttunut, yllättävän moni ei. Tänä vuonna on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.
Törmäsin tyylikyselyyn ja haksahdin välittömästi. Jos joku kysyy, on pakko vastata!
✖ Oma tyyli
… on rennosti rock, välillä vähän kallellaan taideteolliseen graafikkolookiin (syytän mustasankaisia silmälasejani). Paljon mustaa, maustettuna harmaalla villalla ja valkoisilla t-paidoilla. Rakastan androgyyniä minimalismia, rosoista rokkityyliä, naisellista 70-lukulaista retroilua ja näiden kolmen kaikenlaisia yhdistelmiä. Tärkeää on laatu, käyttömukavuus ja helppous, lopputuloksessa huolettomuus. Kerrospukeutuminen on pop, vilukissa mikä vilukissa.
Suosikkiasioitani pillifarkut ja liehulahkeet, 70-lukulaiset minimekot ja mustat sukkahousut, leveät vyöt ja löysät pipot, rennot neuletakit ja raitapaidat, flipflopit, nahkarotsit ja väljät hupparit niiden alla, ryppyvartiset saappaat, puolet päästä peittävät aurinkolasit. Sekainen tukka ja tumma, lohjennut kynsilakka.
Kirjoituksessa ei alunperin ollut kuvitusta lainkaan. Sellainen on nykyisin ihan mahdoton ajatus, joten kuvitetaanpa tämä muutamalla blogin alkuaikojen kuvalla! Nämä otokset ovat aikakaudelta sen jälkeen, kun kasvot rajattiin pois tai sutattiin piiloon, mutta älkää huoliko, niitäkin kuvia nähdään kyllä vielä.
✖ Tyyli-ikonit
Kate Moss, Edie Sedgwick, Charlotte Gainsbourg, Patti Smith ja Sofia Coppola. Nuoren Debbie Harryn anteeksipyytelemätön punk vetoaa myös. Tästä ei todellakaan pidä ymmärtää, että oma pukeutumiseni olisi mitenkään innovatiivista.
✖ Lempivaatteeni
En selviäisi ilman pillifarkkujani, lempiballeriinojani, huivejani ja mustaa lakkiani. Kaikkien aikojen rakastetuin vaatteeni on kuitenkin Filippa K:n musta militaristinen talvitakki: uhmaa pystykauluksillaan Helsingin jäisiä tuulia ja taikoo minulle litteän rintakehän, suorat hartiat ja ryhdin.
✖ Lempiasusteeni
Guccin tuoksu nimeltä Rush 2 ja musta vanhasta vinyylilevystä valmistettu rannerengas.
✖ Kengät vai laukut?
Molemmat, mutta jos on pakko valita, kallistun kenkiin. Kenkien on ehdottomasti oltavat mukavat jalassa sekä täyttä nahkaa – jalkani ovat tarpeeksi ongelmaiset ilman huonolaatuisten kenkien aiheuttamaa lisäjännitystä. Rakastan matalia pohjia ja paksuja korkoja. Kesäisin ainoa oikea kenkä on flipflop, talvisin prätkäsaappaat. Sateella ja loskassa vetelen kumisaappailla. “Olisin mieluummin jäänyt peiton alle”-päivinä puen mustat Vansit.
Puhutaanpa silti hetki myös laukuista: ne saavat olla isot, rennot ja nahkaiset. Joskus käytän viikkokausia jotain satunnaista kangaskassia. Merkkilaukkuja en täysin ymmärrä. Laatua arvostan kyllä (mitä ei ehkä kangaskassien suurkulutuksestani arvaisi) mutta miksi hankkia laukku, joka keikkuu joka toisen julkimon käsivarrella – ja maksaa siitä vielä summan, joka vastaa kolmen kuukauden asuntolainanlyhennystä?
✖ Käytettyä vai ei?
Ehdottomasti kyllä! Ostan suurimman osan vaatteistani käytettynä eBaysta, huuto.netistä tai kirppareilta. Teini-ikäisenä kulutin puhki vintiltä löytyneita äitini 70-luvun aarteita, enää ne eivät mahdu päälle. Varsinkin laukuissa vuosien patinoimat vintagelöydöt miellyttävät uusia enemmän.
✖ Lempisuunnittelijat ja -merkit?
Aina ja ikuisesti Filippa K. Tiger Of Sweden, J. Lindeberg, Acne, By Malene Birger, Diesel. Jossain toisessa todellisuudessa: Stella McCartney, Marc Jacobs, Chloé, Chanel, Isabel Marant.
✖ Inspiraationi
Menneiden vuosikymmenten musiikki ja taide: 60- ja 70-luvun rokkiskene, Warholin Factory ja Edie, David Bowien androgyyni glitter, 80-luvun Madchester… Elokuvat ja populaarikulttuuri yleensä. Kaduilta poimitut ideat ja katumuotisivustot. Mikään tästä ei estä minua pukeutumasta kolme viikkoa peräkkäin farkkuihin ja neuletakkiin.
✖ Lempilehteni
Olen lehtifriikki ja luen aivan kaiken mitä eteeni osuu. Ehdoton suosikkini on silti sisustuslehti, Living Etc joka saa joka kuukausi katsomaan kotiaan uusin (ja harmillisen kriittisin) silmin.
✖ Voisin mielelläni näyttää…
Kate Mossilta, jos olisin monta vaatekokoa pienempi enkä näyttäisi harteista ylöspäin Jon Bon Jovilta. Tästä voinette arvata, että piinallinen prosessi nimeltä “brunetesta takaisin blondiksi” on yhä pahasti kesken.
Huomioita kymmenen vuotta myöhemmin
Apua, en edes muistanut paljonko rakastin balleriinoja – en ole omistanut sellaisia enää vuosiin! Leveitä vöitäkään en nykyään juuri käytä eikä kaapista löydy enää yhdetkään Vansit, mutta melkein kaikki muut suosikit pitävät edelleen pintansa. Inspiraation lähteet ja ihmiset, joiden pukeutumisesta pidän: nekin pitkälti yhä samat, vaikka listaan on tullut toki kymmenessä vuodessa jatkoa. Lempituoksu on yhä sama ja se Filippa K:n takki oli käytössä vielä viime talveen asti. Vieläkään en omista yhtään luksuslaukkua. Käytän yhä tummaa kynsilakkaa, mutta lohjennut grungelook ei inspiroi kyllä enää yhtään.
Tyylini muuten kuulostaa tämän kyselyn perusteella paljon paremmalta kuin mitä muistan sen tuohon aikaan olleen – vai tuliko se tunikoissa ja violeteissa polvisukissa jumittaminen vasta tämän jälkeen? Selvinnee kun kahlaan pidemmälle arkistoissa (pahimmat jutut ja kuvat taitavat siis olla vasta edessä).
Kymmenen vuotta sitten oli ehkä helppoa hahmottaa visuaalista maailmaansa ja identiteettiänsä tiettyjen lempisuunnittelijoiden ja -merkkien kautta, mutta se ei tunnu enää kovin olennaiselta. Tietyt merkit toki tuntuvat pysyvän mukana vuodesta toiseen, Filippa K on niistä yksi, rinnallaan on monia uusiakin. Osa edullisempia, osa hintavampia – esimerkiksi “toisessa todellisuudessa” -Isabel Marant on nykyisin hyvin edustettuna kaapissani! Kaikki Marantin vaatekappaleet on tosin hankittu käytettynä, joten tämä muutos ei vaatinut äkkirikastumista, vaan nettikirppisonnea ja nopeutta.
Lehtien kulutus on tipahtanut kymmenessä vuodessa dramaattisesti, lehtiäkin on nykyisin niin paljon vähemmän. Living Etc on yhä olemassa, mutta Pinterest ja some on tainnut korvata sen. Rakastan kyllä yhä painosta saapuneen lehden musteen tuoksua.
Elämäni Jon Bon Jovina on onneksi jäänyt taakse kauan sitten. Ei tule ikävä.
